sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Miten äkkiä voikaan aika mennä!

Helmikuuta ei ole enää kuin karkauspäivän verran jäljellä, tulee vähän sellainen olo, että aika menee liian vauhdilla. Väkisin se tunne tulee, kun on aina jossain. Tänään olen onnellinen, kun päivä on hyvä!

lauantai 20. helmikuuta 2016

ikiever

Tänään oli niin mukavaa ja hauskaakin. Iloinen mieli ja mukava ilta. Avaraa luontoa seuratessa aika menee niin hyvin!

perjantai 19. helmikuuta 2016

Tänään!

Mukavaa hienoa! mahtavaa ja iloa on paljon. Tärkeää ja iloa musiikkiin kuuluukin ja Salpausselän kisat kans! Tänään onnea ja mahtavaa!

torstai 18. helmikuuta 2016

Penkkarit

Abit lähtevät ja kakkosista tulee lukion vanhimmat. Minulle penkkarit tarkoittivat sitä, että ystäväpiiri hajoaa, oloni oli penkkaripäivänä haikea. Omien penkkarien jälkeen olen seurannut vuosittain, ihan samaa se on nytkin!

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Olen onnekas!

Kyllä sitä voisi itseään aika onmekkaaksi sanoa. Kun on se hyvä mieli takana ja nauttii kunnolla, se on ihan mukava juttu. Nyt mennään tällä, mitä on, se on ihan hyvä!

tiistai 16. helmikuuta 2016

Hyvä näin!

Kun epäterveellisiin juttuihin puututaan aina silloin tällöin. Olin puputtanut suklaata ja sipsejä koko viikonlopun ja nyt äiti katsoi parhaaksi puuttua siihen.  Joskus voi toki ottaa, mutta ei liian usein.  Ihan hyvä fiilis jää puuttumisesta, kun asialla on terveyden kanssa tekemistä.

maanantai 15. helmikuuta 2016

Ei ole ollenkaan mun tapaistani

Valittaa ja nillittää, jos pyydetään tekemään jotain. Aina olen tehnyt, mutta tänään meni ihan nillittämiseksi. Ei mene huomenna, lupaan sen!

sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Keittiössä

Istuin puhelimen kuulokkeet korvillani ja mietin, mitä laulaisi viimeisellä kerralla ennen talvilomaa. Kuuntelin sen kappaleen, jonka Marjo oli laulanut, oli hieman turhan haastava minulle. Iloinen kuitenkin, hyvä mieli!

lauantai 13. helmikuuta 2016

Muista ilo!

Se ettei ainakaan kovin paljon pienistä asioista valittaisi. Kun maailmassa on niin paljon isompiakin asioita, siksi se pikkuasioista valittaminen tuntuu hölmöltä. Hyvä mieli tänään, kaikki hyvin!

perjantai 12. helmikuuta 2016

Yhtään ei haittaa!

Vaikka viikonlopun aluksi joutuukin menemään hammaslääkäriin, ihan hyvä, kun hampaat tulevat kuntoon. Minulla on hyvä mieli tänään, ei toi pieni keikaus Moision hammashoitolaan haittaa yhtään!

torstai 11. helmikuuta 2016

Lucly!

On sitä aika onnekas, kun saan olla monessa mukana. Iloinen ja hyvä mieli saavat kaiken hyvän aikaan. Mitä hyvänsä tekee päivän aikana, ilon on oltava aina tekemisessä mukana. Hyvä mieli on parasta, mitä on!

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Voi hyvä tavaton!

Kuinka pian viikko on taas mennyt! Olen ihan maanantaista asti tätä ihmetellyt ja vieläkin jaksaa. Helmikuu on kuukausista se, joka menee vauhdikkaimmin kun on lyhyt. Tänään on hyvin ja mä nautin siitä!

tiistai 9. helmikuuta 2016

Olen hereillä

Mutta en ole vielä noussut ylös. En oikein näe järkeä siinä, että hosuen pilaa päivän. En ole katunut hetkeäkään, tää tuntuu tosi mukavalta!

maanantai 8. helmikuuta 2016

Onnellinen

Kun ystävä tulee aina silloin tällöin tervehtimään. Kolme kuukautta sitten oli edellisen kerran ja nyt taas, tällä kertaa vaimo ei päässyt mukaan. Jouluksi jo sain lentokoneen, nyt sain toisen. Olo on niin hieno! Kaikkein parasta on ilo!

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Pikkuasioista ei nillitetä

Ei säästä ainakaan parane nillittää, se on ihan turhaa ja siinä vaan turhaan haaskaa aikaa. Tänään ajattelin laittaa itseni jäähylle, jos nillitys uhkaa jäädä päälle. Ei mitään kuin se, ettei koko ajan nillitä.

lauantai 6. helmikuuta 2016

Kaksi hienoa Finnairin konetta

Juuri näin, toinen unikoin koristeltu Airbus A330 ja toinen on Finnairin lippulaiva Airbus A350. Niin hienoa on, kun molemmat koneet seisovat jalustoillaan piirongin päällä. Molemmat ovat hienoja!

perjantai 5. helmikuuta 2016

Miten sitä saakaan...

Hyvän mielen ja fiiliksen? Sen saa silloin, kun asiat ovat hyvin. Sen saa silloinkin, kun elämä ei kohtele silkkihansikkain.  Sen saa silloin, kun kuulee koiran iloista haukuntaa ja kissan mau'untaa!

torstai 4. helmikuuta 2016

Mun päivässä riittää kaikkea

Onneksi mun päivässä on aika paljon kaikkea hyvää, jaksaa mennä monta kilometriä päivässä, kun mieli on hyvä tänään! Nyt mennään ja nautitaan!

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Mukavaan päivään

Sinne sitä ollaan kovaa kyytiä menossa, minusta se on mukavaa. Mieli kun on päivän aikana kohdallaan, se on ihan mukava juttu.  Nyt nautitaan ja ollaan hyvällä mielellä!

tiistai 2. helmikuuta 2016

Tiistai

On kyllä sellainen olo, että  Hyvä päivä tulee tästäkin. Nautin kovasti hyvästä mielestä,  joka kulkee pitkin viikkoa matkassani. Ei ole ollut yhtään kertaa, kun en olisi hyvällä mielellä ollut, se vaan on niin mukavaa!

maanantai 1. helmikuuta 2016

Voi että!

Ensimmäinen kuukausi kyykytti menollaan, meni niin vauhdilla ettei huomannut! Hyvä mieli  siitä kuitenkin jäi, vaikka pian menikin. Hyvä päivä tulee varmasti, sen tiedän jo nyt!